Tuli taas olo, että pitäisi saada purettua oloa paperille.
En vain oikein tiedä mistä aloittaa.
Kaikki on periaatteessa ihan hyvin.
Mutta toisaalta mikään ei ole hyvin.
Viikonloppuna lapsi oli taas isällään ja itselläni oli aivan liian paljon aikaa ajatella asioita. Asioita, joita oma päänsisäinen oravanpyörä rakastaa väännellä ja käännellä siihen pisteeseen asti, ettei itsekään tiedä, mistä kaikki alkoi. Kaikki mitä jos? -ajatukset tuli taas käytyö läpi "mitä jos olisin valinnut toisin? mitä jos en olisikaan mennyt sinne? mitä jos en olisi antanut kohdella itseäni huonosti?" mitä jos? mitä jos? mitä jos? Näiden ajatusten kanssa kun painii liian kauan, on lopulta aivan puhki. Varsinkin kun tietää, että toisenlaisilla valinnoilla elämä voisi olla aivan toisenlaista.
Muttei mikään ole koskaan niin yksinkertaista. Toisenlaisilla valinnoilla elämä voisi olla aivan toisenlaista, mutta olisiko mulla silloin tuota rakasta lasta? Olisinko löytänyt päiviini sisältöä vapaaehtoistyöstä? Olisinko törmännyt itselleni tärkeisiin ihmisiin, jos olisin valinnut toisin? Olisinko toisenlaisilla valinnoilla samassa tilanteessa kuitenkin? Nimittäin taistelemassa tätä masennusta vastaan. Käymässä päänsisäistä keskustelua jossain toisessa paikassa, samojen ajatusten kanssa.
Tiedän ettei tätä tekstiä ole helppo ymmärtää.
En oikein kunnolla pysy itsekään oman ajatusjuoksun perässä.
Ehkä sitä ei aina tarvitsekaan.
Kommentit
Lähetä kommentti