Musta mieli

Mun on monta päivää tehnyt mieli kirjoittaa, mutta en oikein tiedä miten saisin sanottua kaiken sen mitä mielen päällä liikkuu. Nyt joululoman aikana olen ajatellut paljon asioita. On tullut mieleen juttuja omasta lapsuudesta ja olen paljon miettinyt omaa äitiyttäni. Ja sitä, että kärsiikö mun lapseni siitä, että hänen äitinsä on vakavasti masentunut.

Tänä viikonloppua on varsinkin ollut äärettömän vaikeaa. Lapsi on isällään huomiseen eli loppiaiseen ja mulla on aivan liian paljon aikaa miettiä oman mielen kiemuroita. Vaikka yritän kaikilla mahdollisilla tavoilla koittaa painaa niitä muistin ulottamattomiin, niin silti ne saa mut kiinni ahdistavana ja puristavana tunteena rinnassa. Sängystä ylös pääsy on ollut tänä viikonloppuna melkein ylitsepääsemätöntä. Käytännössä olen saanut siirrettyä itseni sängystä sohvalle ja siitä takaisin. Kaikkein eniten on ahdistusta aiheuttanut ajatukset itsensä vahingoittamisesta. Ja ei, ei itsensä tappamisesta vaan vahingoittamisesta.

Paljon on pyörinyt mielessä kaiken muun lisäksi se, että miksi mun on niin vaikeaa ylläpitää ystävyyssuhteita. Mun elämässä ei ole montaa tärkeää ihmistä, mutta silti yhteydenpito heihin on mulle vaikeaa. En halua vaivata heitä mun omallla huonolla ololla. Vaikka tiedän, että näissä ihmisissä on yksi, jolle voisin soittaa vaikka keskellä yötä ja hän olisi tukena. Mutta jokin mun pään sisällä vaatii mua selviämään kaikesta itse.

Samaisesta syystä en ole todennäköisesti ikinä pystynyt kertomaan kenellekään kaikkea siitä helvetistä, jonka keskellä elin monta vuotta eksän kanssa. Tai ehkä juuri siitä johtuu, että en vielä nykyäänkään uskalla kertoa kenellekään, miten huonosti oikeasti voin. Aikoinaan nimittäin piti aina miettiä sitä, miten ja milloin asiat sanoo. Edelleen ehkä pelkää sitä samaa reaktiota, minkä aikoinaan sai, jos satui sanomaan jotain väärään aikaan väärällä tavalla.

Kommentit