Alla olevan tekstin olen kirjoittanut jo reilu kolme vuotta sitten. Teksti on syntynyt silloin, kun kouluttauduin kokemusvertaiseksi ja koulutuksessa pyydettiin kirjoittamaan oma tarina.
Kaivoin tämän tarinan tänään esiin. Tällä hetkellä kun asiaa ajattelee, niin pitkän matkan olen kulkenut. Ja muutamasta tarinan kohdasta taas ymmärrän, miksi vuodenvaihde on aikaa, jolloin mielessä myrskyää.
(Ja hei, jos tunnet mut ja luet tarinaa, niin siellä voi olla asioita, joista et ole ollut tietoinen. Niistä saa kysyä, mutta en välttämättä pysty heti vastaamaan)
Mutta tässä tarina:
Omalla kohdallani ei ole ollut vain yhtä syytä, mikä johti sairastumiseen. Vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt, miten pitkän aikaa masennus teki tuloaan. Ensimmäinen isku mielen murtumiseen oli vuonna 2000 vähän jälkeen 18 v syntymäpäiväni. Olin umpirakastunut itseäni muutaman vuoden vanhempaan mieheen ja alussa kaikki oli hyvin. Mutta se oli pelkkä ulkokuori. Eikä kestänyt kauaa, kun ensimmäinen isku tuli. Yhden vuodenvaihteeseen sijoittuvan pahimman hyökkäyksen jälkeen käteni oli 4 viikkoa kipsissä, kun minut tönäistiin kumoon voimalla. Syitä voin vain arvailla. Onnekseni tämä suhde ei kestänyt.
Toisena tekijänä oli vaikea parisuhde lapseni isään. Yhdessä olomme aikana kuulin usein, miten olen huono, miten en osaa mitään. Minua neuvottiin miten asioita kuuluisi tehdä, koska tein ne väärin. Verrattiin toisiin. En ollut koskaan riittävän hyvä. Erosimme lapsen ollessa 11 kuukautta lapsen isän petettyä minua.
Lopullinen niitti kaikella oli vuonna 2015 aloittamani työ lehtimyyjänä. Minulle luvattiin, että työn muuttuessa oppisopimukseksi, minun ei tarvitsisi enää soittaa myydäkseni lehtiä. Minulle luvattiin, että työnkuva muuttuu aivan täysin. Mikään näistä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Muistan kuinka yhden työpäivän loppupuolella soitin puhelun naiselle, joka oli pienen ajan sisällä menettänyt molemmat vanhempansa. Ajattelin mielessäni, että juttelen hänen kanssaan hetken ja sen jälkeen lopetan puhelun ystävällisesti. Pomoni oli kuitenkin toista mieltä, Hän tuli “huutamaan” selkäni taakse, että “nyt iske, nyt saat myytyä vaikka mitä”. Menin asiasta hämilleni ja uhka pomon haukuista koko työyhteisön edessä nousi oman moraalini yläpuolelle. Muistan edelleen, miten pahalta tuntui, kun kyseinen nainen otti firman kalleimman lehtitilauksen. Se tuskan määrä, mikä puhelun jälkeen vyöryi päälleni, oli jotain käsittämätöntä. Tuntui että oksentaisin siihen paikkaan. Tuntui kuinka joku olisi kuristanut minua. Tunsin, kuinka sisälleni kasvoi painava möykky, joka ei lähtenyt millään pois. Tämän tapauksen jälkeen olin seuraavat kaksi päivää koulussa ja pohdin koko ajan mitä tehdä. Olin jo miltei päättänyt, että seuraavana työpäivänä irtisanoudun. Äitini kuitenkin sanoi minulle, että hae ennemmin sairaslomaa. Koko yön pohdin mitä tehdä. Muistan, kuinka sinä aamuna vein lapseni päiväkotiin ja ajoin auton läheiselle parkkipaikalle. Otin puhelimen käteen ja päätin soittaa terveyskeskukseen. Sain ajan lääkärille tunnin sisään. Tämän jälkeen soitin työpaikalle, että olen kipeä enkä tule sinä päivänä töihin. Lähdin ajamaan kohti terveyskeskusta.
Istuin terveyskeskuksessa odottamassa lääkäriaikaa. Muistan, kuinka käteni hikosivat, kuinka kyyneleet vain valuivat pitkin poskiani. Muistan, kuinka sydämeni hakkasi ja rintaa puristi ahdistus sekä pelko siitä, että uskooko lääkäri minua. Lääkäri kutsui minut vastaanotolle. Valtavan ahdistusaallon pyyhkäistessä ylitseni kerroin hänelle tarinan työpaikalla tapahtuneesta asiasta. Lääkäri kuunteli minua. Ja mikä tärkeintä: hän uskoi minua. Varmasti hän näki myös päältäpäin sen valtavan ahdistuksen, jonka vallassa olin. Käynnin lopuksi lääkäri pyysi minua menemään terveyskeskuksen vastaanottoon ja varaavan ajan depressiohoitajalle. Ensin ajattelin, että en jaksa tänään varata aikaa, olin niin väsynyt. Viimeisillä voimillani menin kuitenkin ajanvaraukseen. Kyynelten lomasta pyysin aikaa depressiohoitajalle. Olen ikuisesti kiitollinen tälle vastaanoton hoitajalle, joka huomasi hätäni ja näki, että olen täydellisessä romahtamispisteessä. Hän otti puhelimen käteensä ja soitti depressiohoitajalle. Muistan hoitajan sanoneen puhelimeen, että “täällä on nainen, joka on niin ahdistuneessa tilassa, että en halua häntä lähettää kotiin, olisiko sinulla aikaa jutella hänen kanssaan hetken?” Ja depressiohoitajalla oli! Pääsin saman tien hänen vastaanotollensa ja hoitosuhde pääsi alkamaan.
Muistini on hyvin heikko masennuksen alkuvuosilta. En muista esimerkiksi paljoakaan siitä, mitä olemme käyneet depressiohoitajan kanssa läpi. Myös psykiatri, jonka kanssa asioin oli erittäin hyvä ja ymmärtäväinen. Hyvä tuurini hoidon suhteen tuli kuitenkin päätökseen täysin yllättäen. Kerran mennessäni depressiohoitajan vastaanotolle, minua vastassa olikin täysin outo ihminen. Hän kertoi, että depressiohoitaja, jolla olin jo melkein vuoden käynyt, oli lähtenyt vuorotteluvapaalle. Olin taas tilanteessa, jossa aloitin kaiken alusta. Eikä henkilökemiani sopinut yhtään yhteen tämän uuden hoitajan kanssa. Tästä syystä käynnit hoitajan luona jäivät - ja luonnollisesti vointini otti ison harppauksen taaksepäin.
Tässä kohti elettiin elokuuta vuonna 2016. Samaan kohtaa myös psykiatri jäi eläkkeelle ja tämäkin tuli itselleni tiedoksi lääkärikäynnin yhteydessä. Vastassa oli lääkäri, joka oli minulle outo ja jo toisen kerran pienen ajan sisällä minun täytyi aloittaa kaikki alusta. Eikä uusi lääkäri ollut ollenkaan tietoinen asioista, joita oli tarkoitus tehdä. Minä masennuksen kourissa jouduin neuvomaan lääkäriä hänen omassa työssään. Olin yhtäkkiä tilanteessa, jossa kaikki hoitokontaktini olivat vaihtuneet täysin yllättäen. Jostain sain kuitenkin kaivettua voimat selviytymiseen. Suurimpana tekijänä oma tytär, jonka vuoksi oli pakko pysyä liikkeessä. Lapseni oli tuolloin vain 3-vuotias.
Joulukuussa 2016 aloitin vapaaehtoistyöt eräässä hyväntekeväisyysjärjestössä. Tämä antoi omalta osaltaan rytmiä päiviin ja huhtikuussa 2017 aloitinkin kyseisessä paikassa työkokeilun. Vointi tuntui hoitokontaktien puutteesta huolimatta menevän jonkin verran eteenpäin. Jaksoin hyvin työkokeilussa. Kesällä 2017 nilkkani alkoi reistailemaan enemmän ja syksyllä selvisi, että nilkka täytyy leikata. Leikkauspäivä sijoittui juuri jouluaaton alle. Leikkaus meni hyvin, mutta leikkauksesta toipuminen alkoi vaikuttaa mielenterveyteen. Tässä kohtaa onneksi kohdalleni oli osunut terveyskeskuksen mielenterveyspalveluissa lääkäri, joka osasi asiansa. Hän laittoi minusta lähetteen erikoissairaanhoidon psykiatriselle polille. Jono kyseiseen palveluun oli toki tuolloin jo pitkä ja tiesin ettei asiaa käsiteltäisi kovinkaan nopeasti. Alkoi odottelu.
Alkuvuonna 2018 masennus tuntui päivä päivältä menevän huonompaan suuntaan. Jo vuosia kevät on minulle ollut huonompaa aikaa. Keväällä 2018 toivuin kaiken lisäksi nilkkaleikkauksesta, josta kuntoutuminen ei sujunut odotetulla tavalla.
Pääsiäisenä 2018 päätinkin lähteä vanhempieni sekä lapseni kanssa mökille. Mökillä oleminen on edelleen itselleni yksi rauhallisuutta lisäävä tekijä. Tuolloin pääsiäisenä oli vielä paljon lunta sekä ihania leutoja pakkaspäiviä. Pitkäperjantaina lähdin lapseni sekä äitini kanssa käymään kaupassa. Menomatkalla jo huomasin, kuinka asfaltoitu maantie oli todella huonossa kunnossa. Takaisintulomatkalla huomasin muutaman auton ajaneen ulos tieltä. Yhtäkkiä ajamani autoni lähti käsistä, pyörähti akselinsa ympäri, osui tien piennarta pitkin kulkevaan lumivalliin. Lumivalli ei kuitenkaan pysäyttänyt autoa. Muistan, kuinka auto lähti kaatumaan kohti ojan pohjaa. Muistan kauhun tunteen. Muistan ajatelleeni, että tämä oli nyt tässä. Ja kuin hidastetusta filmistä auto heitti ympäri ja hetkeä myöhemmin oli katollaan syvän ojan pohjalla. Kuin ihmeen kaupalla jokainen meistä autossa olleista selvisi fyysisesti pelkillä mustelmilla.
Onni onnettomuudessa oli se, että onnettomuuden aiheuttamien stressireaktioiden vuoksi pääsin kiireellisellä lähetteellä aikuispsykiatrian poliklinikan asiakkaaksi. Odottelu päättyi. Aikuispsykiatrian polilla jouduin jälleen aloittamaan kaiken kertomisen alusta. Tässä kohtaa tiesin hoitoni tulevan jatkumaan masennuksen helpottamiseen saakka samassa paikassa ja samojen ihmisten kanssa. Lääkitykseeni lisättiin toinenkin masennuslääke ja toive paremmasta päivästä alkoi itää mielessä. Mutta voi kuinka väärässä olinkaan! Lääkitykselle ei tullut vastetta parin kuukauden käytön jälkeen, jonka johdosta uutta lääkitystä nostettiin. Aluksi tuntui menevän ihan ok, mutta vähitellen aloin olla kärttyisempi, itkuisempi. Mielessä kävi toistuvasti itseni vahingoittaminen.
Joulun välipäivinä vuonna 2018 lapseni oli isänsä luona. Muistan istuneeni kotona sohvalla pilleripurkki kädessä ja päättäneeni tehdä kaikesta lopun. Kuitenkin jostain mielen sopukoista eteeni leijaili oman tyttäreni kuva. Ja siinä kohtaa tajusin, että en voisi ikinä tehdä sitä omalle lapselle. Muutaman kuukauden päästä tuosta hetkestä unohdin jostain syystä muutamana päivänä ottaa lääkkeeni. Näiden päivien jälkeen tajusin, että en ollut kertaakaan ajatellut itseni vahingoittamista. Kaivoin lääkkeen pakkausselosteen esille ja siellä oli lueteltu haittavaikutuksissa kaikki ne oireet, joista olin kärsinyt. Lopetin uuden lääkkeen siihen pisteeseen.
Vuosi 2019 meni oikeastaan aika tasaisesti masennuksen vaihdellessa keskivaikean ja vaikean väliä. Joukossa oli paljon hyviäkin hetkiä, mutta isoja taisteluita kävin itseni kanssa jatkuvasti. Uusi vuosi taas vaihtui ja maaliskuussa 2020 tuli korona. Yhtäkkiä koko arki oli vaihtunut erilaiseksi ja tällöin eskarissa oleva lapseni oli kotona koko ajan. Oma vointini oli äärirajoilla, mutta lapsen vuoksi jaksoin joka päivä nousta sängystä ja touhuta edes jotain hänen kanssaan. Kesäkuussa 2020 aloitin kuntouttavan työtoiminnan samassa hyväntekeväisyysjärjestössä, jossa olin jo useamman vuoden ollut vapaaehtoisena. Yllättävää kyllä, vointini lähti äärimmäisen pienin askelin paranemaan. Lokakuussa 2020 lopetin toisenkin lääkkeeni ja kestin sen. Hiljalleen päässä alkoi itää ajatus, että ehkä minusta vielä on työntekijäksi.
Muistan maaliskuussa 2021 hetken, jolloin tajusin ensimmäistä kertaa vuosiin suunnittelevani tulevaisuutta. Näin tulevaisuudessa muutakin, kuin vain ison mustan möykyn. Tuntui kuin se painava möykky, joka oli ollut sisälläni vuodesta 2015 oli yhtäkkiä päästänyt irti. Siinä hetkessä ymmärsin, että nyt on se hetki, kun voi suunnitella tulevaa. Ja siinä hetkessä päätin, että lähden opiskelemaan. Ja se päätös piti, elokuussa 2021 aloin opiskella uutta ammattia. Ja tällä hetkellä en voisi olla ylpeämpi itsestäni. Minä selvisin!
"Enkeleitä onko heitä, en tiiä mut
Ne on nää demonit jotka riivaa meitä
Nyt mun on aika ottaa elämästä ohjat
Ei oo koskaan liian myöhäst nousta pohjalt
Mulla on kaksi vaihtoehtoa;
taistella tai hajota
kohota tai vajota
Yksinään neljän seinän sisällä
Maailmaa voin pelätä, mut valitsen elämän
Valitsen elämän,
Valitsen elämän
Valitsen elämän"
Valitsen elämän - Uniikki (feat. Jannika B)
Kommentit
Lähetä kommentti