Varmasti epävarma

Välillä mietin, että millaista olisi olla itsevarma. Millaista olisi, jos ei aina tarvitsisi epäillä omia kykyjä ja osaisi olla täysin varma siitä, että osaa ja tekee asiat oikein. Yksinkertaisesti uskoisi siihen mitä tekee. Uskoisi siihen, että on hyväksytty juuri sellaisena kuin on.

Niin. Näitä ajatuksia taas pyörittelen täältä kaiken epävarmuuden keskeltä. Mietin liikaa mitä muut ajattelee ja mitä voin tehdä ja mitä en. Haen oman epävarmuuden keskellä muilta varmistusta siihen, että uskallan tehdä joitain asioita. En tee sitä tarkoituksella enkä vierittääkseni päätöksen teon jollekin toiselle, otan kyllä vastuun omista virheistäni. Mutta monesti kuitenkin jälkeenpäin tajuan, että olisin myös voinut luottaa itseeni ilman, että vaivaisin muita. Koska tuo muiden vaivaaminen on asia, josta saan aina ahdistavan olon itselleni. Päässä pyörii kysymyksiä, että häiritsinkö juuri pahaan aikaan? Tai ajatteleeko muut musta, että en uskalla tehdä mitään päätöksiä itsenäisesti. Ja toki voin myöntää, että joihinkin päätöksiin tarvitsen apua, jotkut ratkaisen itse. Mutta teenkö nämä ratkaisut päätöksien kanssa järkevästi vai en. Ja niin se epävarmuuden peikko sieltä taas nosti päätänsä.

Tämä on kaiketi myös sitä oravanpyörää, mikä pääni sisällä pyörii jatkuvasti.
Voisinko?
Osaisinko?
Uskaltaisinko?
Pystyisinkö?

Yleensä pääsyn vastaamaan itselleni näihin kysymyksiin, että en. En uskalla ottaa riskiä, edes sitä pienintä. Koska en kuitenkaan osaa. Vaikka se pieni ääni pään sisällä koittaa huutaa, että osaisit varmasti.