Loma lapsesta

Tänään on ollut pitkään aikaan ensimmäinen päivä, kun kukaan ei ole tarvinnut minua. Olen saanut maata sohvalla, katsoa suoratoistopalvelusta sarjamaratonia ja olla ihan hiljaa. Tätä olen kaivannut. Lapsi on lähtenyt isänsä luo pääsiäisen viettoon.

Eilen sain myös postissa hyviä uutisia liittyen lapsen tulevaan koulunaloituspaikkaan. Sovin myös yhden ystävän kanssa kahvitreffeistä. Jotain hyvää tapahtuu kaiken ahdistavuuden keskelläkin. Ja on jotain mitä odottaa. Koen sen tärkeäksi tässä hetkessä, kun ei ole tietoa milloin elämä normalisoituu poikkeustilan keskellä.

Eniten pelkään, että tämä nykytilanne jatkuu vielä monta kuukautta. En rehellisesti sanottuna tiedä, miten siitä selviäisin. Tällä hetkellä mennään täysin omien voimavarojen äärirajoilla. Siksi tämä miniloma lapsesta on aivan äärettömän tärkeä. Ja minusta on tärkeää, että uskallan sanoa sen ääneen. Ja tärkeää on myös se, että muut uskaltaisivat sanoa sen äänen. Ja se, ettei vanhempia arvosteltaisi siitä, että he sanovat tarvitsevansa omaa aikaa ilman lapsia.

Eikä mikään tästä tietenkään vähennä sitä rakkautta lasta kohtaa. Se, että jaksan itse ensi viikolla ehkä vähän enemmän, on lapselle varmasti tärkeämpää kuin äiti, joka ei jaksa edes hymyillä. Rakastan lastani maailmassa eniten. Eikä mikään ole tärkeämpää.