Painajainen

Ahdistus, kiukku, väsymys, ärtyneisyys. Siinä tunteet, jotka on vaihdelleet tässä viime päivinä. Päivät seuraa toisiaan, mutta enää en ole pystynyt perässä, että mikä päivä on menossa. Onko sillä väliä onko maanantai vai perjantai? Täysin samanlaisia päivät on kuitenkin aamusta iltaan.

Viime aikoina olen huomannut, miten varsinkin ärtymys ja kiukku yrittävät saada vallan. Toistaiseksi olen saanut vielä pidettyä tunteet kurissa lapsen kanssa. Vaikka huomaan pinnani kiristyvän nanosekunnissa pienimmästäkin asiasta. Ja tämä ahdistaa minua, sillä normaaleissa oloissa hermostun äärimmäisen harvoin. Mikäköhän tilanne mahtaa olla kuukauden päästä, jos ja kun tilanne jatkuu samanlaisena?

Olen myös huomannut, miten välinpitämättömyys nostaa päätään välillä. Tulee tunne, ettei mikään jaksa kiinnostaa. Miksi edes yrittää tehdä asioita, kun mikään ei tuota aitoa iloa? Valitettavasti olen myös huomannut, että lapseni seurassa joudun teeskentelemään innostunutta yhä enemmän ja enemmän. Pelkään että mitä jälkiä tämä aika jättää lapseen. Olen kyllä yrittänyt hänelle selittää, mikä on masennus ja sanoa, että tästä mikään ei johdu hänestä. Mutta silti pelottaa.

Niin paljon toivon, että tämä kaikki olisi vain painajaista. Ja että heräisin huomenna tavalliseen arkeen.

Mutta tämä on painajainen, jonka loppua ei näy.