Tänään on kansainvälinen itsemurhien ehkäisypäivä.
Päivä, joka on aivan äärettömän tärkeä.
Minulle ja monelle muulle.
Ei tarvi mennä kovinkaan paljoa ajassa taaksepäin, kun itse olen taistellut vastaan halua vahingoittaa itseäni. Ja myönnän suoraan, että itsemurha on joskus käväissyt mielessä. Niinkin pitkällä, että suunnittelin miten sen tekisin. Niin hirveää, kuin se ajatus onkin tähän kirjoittaa. Omalla kohdalla on kuitenkin aina löytynyt syy jatkaa taistelua.
Mutta voin myöntää suoraan: Jos Ässää ei olisi, ei olisi minukaan. Oma lapsi on ollut välillä ainoa syy jaksaa taistella. Ajatus siitä, että tekisin jotain niin kauheaa lapselleni on aina voittanut halun vahingoittaa itseäni.
Tiedän olevani onnekas siinä mielessä, että itselläni on selkeä ja mikulle maailman tärkein syy taistella kaikin voimin mielen hirveimpiäkin mörköjä vastaan. Kaikilla niin ei ole. Olen kauhuissani lukenut, miten mielenterveystyöstä taas suunnitellaan leikkattavan varoja pois. En voi käsittää, miten niin vakavasta asiasta edes harkitaan vähennettävän rahaa. Se on täysin uskomatonta. Aivan käsittämätöntä. Toivon niin paljon, että jokainen päättäjä (niin yrityksissä kuin kunnilla) heräisi mielenterveystyön tärkeyteen. Ja heräisi siihen, että mielenterveystyöhön panostamalla pystyttäisiin tukemaan vielä enemmän pimeimmässä ja synkeimmässä tilanteessa olevia lapsia, nuoria sekä aikuisia. Ikään katsomatta. Ehkä jonain päivänä näin vielä on. Haluan ainakin uskoa siihen.
Tähän loppuun haluan vielä kysyä juuri sinulta: Mitä kuuluu? Onko kaikki hyvin?
Kommentit
Lähetä kommentti