Mikä ihmeen Asahi?

Selailin elokuussa oman kaupunkini kansalaisopiston tarjontaa ja löysin sieltä yhdestä kohtaa Asahin. Kansalaisopiston sivuilla Asahia mainostettiin terveysliikuntana, joka vaikuttaa positiivisesti niin kehoon kuin mieleen. Ja se mikä kiinnitti oman huomion oli maininta, että tunnit käyvät ihan jokaiselle. Päätin siinä hetkessä varata itselleni paikan.

Viikko sitten astelin ensimmäiselle tunnille pelonsekaisin (ja ahdistunein) tuntein. Mutta ohjaaja otti meidät hyvin vastaan ja kertoi Asahista monipuolisesti. Ensimmäisen tunnin jälkeen olo oli oikeasti virkistynyt sekä rento. 

Tänään oli toinen tunti ja olin jo tunnille mennessä odottavalla tunteella. Tosin mietin, että oliko ensimmäisen tunnin jälkeiset olotilat vain kuvitelmaa vai totta. Ja täytyy myöntää, että samat positiiviset tuntemukset nousi tämänkin tunnin jälkeen. Ja tuli tunne: "Vihdoin olen löytänyt oman lajini!"

Joten ihan omakohtaisella kokemuksella voin suositella Asahia. Ja tuntuu masennusta sairastavana, että tästä on pelkkää hyötyä. Samalla kun saa nollattua pään tunnilla, saa myös liikuntaa. Eikä tuolla oikeastaan edes huomaa, kuinka paljon lopulta syke nousee. Tänäänkin totesin Asahin tehon älykellosta kädessäni. 

Lisätietoa Asahista täältä.

Kommentit