Särkyvää

Kävin viime viikolla juttelemassa psykiatrian poliklinikalla sairaanhoitajan kanssa. Saman hoitajan, jolla olen käynyt juttelemassa jo pitkän aikaa. Mutta viime viikon käynnin jälkeen olo on ollut kaaottinen. Viime viikolla aloitettiin käymään läpi syitä ja kokemuksia, mitkä ovat vaikuttaneet tähän masennukseen sekä omassa päässäni olevia toimintamalleja, jotka ylläpitävät tätä masennusta. Ja kun se lasipurkki avattiin, niin en ole kyennyt sitä sen jälkeen sulkemaan.

Menneisyydessä on ihmisiä, joilta olen joutunut kestämään paljon. Ihmisiä, jotka ovat kertoneet, etten ole kyllin hyvä missään. Ihmisiä, jotka ovat käyttäneet fyysistä ja/tai henkistä väkivaltaa. Ihmisiä, jotka ovat aina vertailleet minua muihin. Ihmisiä, joiden sanomat sekä tekemät asiat edelleen asuvat pääni sisässä. Ja satuttavat aina uudestaan ja uudestaan. Tällä hetkellä kaikki nämä tuntuvat suurena möykkynä sisälläni ja välillä tuntuu, kuin ne työntäisivät minua pimeyteen. Tuntuu etten saa kunnolla kiinni mistään kulmasta, jotta voisin alkaa pala palalta käsittelemään näitä asioita. Olen ollut melkein turta. Olen tehnyt asioita kuin robotti, jotten murtuisi kokonaan. Yrittänyt olla ajattelematta asioita, joita putkahtelee jatkuvalla syötöllä mieleeni. Kuulostaa hankalalta, eikö?

Jollain tavalla olen selvinnyt viikon. Yrittämällä pitää kiinni rutiineista, joiden avulla saan pidettyä itseni kasassa. Mutta koko ajan tuntuu  kuin olisin lähempänä hetkeä, jolloin tämä koko paletti räjähtää. Ja pelottaa mitä sitten käy. Kuka ottaa kopin siinä kohtaa ja auttaa liimaamaan palaset taas yhteen?