Tämä päivä on ollut maailman pisin. Herättiin aamulla normaalisti, mutta lapsi sanoi heti silmät auki saatuaan, että hän on kipeä. "Äiti mua yskittää ja kurkku sattuu!". Ei auttanut siinä tilanteessa kuin ilmoittaa kouluun, ettei Ässä ole tänään sinne menossa, ilmoittaa mun omaan kuntouttavan työtoiminnan paikkaan, että itse ole menossa sinne. Ja luonnollisena jatkumona jättää selvityspyyntö terveyskeskukseen, että täällä ois näytteenottotarve.
Nopeasti onneksi soittivat tk:stä takaisin ja koronanäytteeseen lapsi pääsi lähes tulkoon samantien. Ja aivan mahtavan upeasti tuo lapsonen antoi näytteen ottaa, vaikka olikin inhottava.
Mutta on kyllä ollut äärettömän raskas päivä. Aamulla ensimmäisten hetkien aikana tunteet vaihteli epätoivosta paniikkiin ja siitä ahdistukseen. Koko päivän olen ehtinyt ajatella, "mitä jos tämä jatkuu seuraavat 10 päivää tai kauemmin?". Tuntuu että sekunnit on ollut tunteja ja tunnit vuosia. Ja samalla olen tuntenut suurta syyllisyyttä ja tuskaa siitä, että olen poissa töistä juuri kiireisimpään aikaan vuodesta. Pään sisäistä liikennettä on tänään ollut vaikeaa saada sammutettua.
Mutta onneksi nyt illalla tuli viesti, lapsella ei ole koronaa! Huominen vielä kuitenkin lepäämillään kotona, mutta se on helpompaa kun tietää, ettei tarvi olla karanteenissa.
Kommentit
Lähetä kommentti